2,5 vuotta sitten peräänajokolari, josta rintaranganretkahdusvamma.Kolarissa viiltävä kipu vasemman lavankohdalla ja sen jälkeen oireet pysyivät samalla kohdalla. Vuoden sairasloma hermosäryn takia, joka oli vasemmassa kädessä ja diagnosoitiin crps-oireyhtymäksi.Kova kuntoutus, töihin paluu ja vuoden jälkeen täys takapakki. Rintaranka alkoi reistaamaan uudestaan.Vuoden se kesti kun ei tehnyt ylirasitusta eikä nostanut mitään raskasta eikä kurottanut.

Yli 50 fysioterepaiakäyntiä , 25 kirokpraktikkokäyntiä, lukuisia kuntosaliharjoittelua, kotijumppaa jne..mutta koko ajan vahva  tunne, että rintarangassa on jotain, mutta en päässyt kuvauksiin. Lihasjumi, nikamalukko oli vastaus. voimakkaitten oireitten vuoksi viimein sain lähetteen magneettikuvaan ja tänään sain tulokset.

Valtava pelko, ettei kuvissa näy mitään ja jään tyhjän päälle. Kaikki tahot, läheiset, esimies, työkaverit odottivat jotain konkreettista..ja olinhan minä sanonut." aivan varmasti on jotain muuta, kuin lihasjumi" mitä jos ei olisikaan ollut?..Viimeyönä en paljoa nukkunut, alkava flunssa edesautti sitä asiaa, kun yskin keuhkojani pihalle ja ajatukset harhailivat koko ajan tulevassa.

Lääkärin vastaanotolla ensimmäisenä silmiini otti minuun rangan kuvat päätteellä..ja lääkäri ei ollenkaan aloita niistä vastauksista, vaan rupeaa tutkimaan samanlailla minua , kuin viime kerralla.VIimein hän sanoo, että ylilääkäri tulee katsomaan kuvat. Löydös : pullistuma juuri siinä kohdalla, jota olen valittanut 2,5 vuotta! En muista nyt nikamavälejä enkä tarkempia tietoja, ei ole vielä niitä. Se tunne, kun sain siihen kaikkeen mitä olen tuntenut SYYN. Onneksi pullistuma ei ole tehnyt vauriota ja ei ole selkärangassa kiinni.Hieman vaikeutta lisää tähän se, että lääkäri epäili crps-oireyhtymän puhjenneen myös tähän alueelle, koska oireet ovat voimakkaat ja hajottavat juuri esim. hampaitten juuriin.Erikoislääkärien pitää vielä yhdessä suunnitella minulle hoitosuunnitelma ja sen saan tammikuussa. Hieman pelottaa, kun kuiteskin kova kuntoutusjakso takana ja silti ei ole tähän vaikuttanut, että mitenköhän tämän saa hoidettua, mutta pääasia että nyt löyty se syy ja osataan ajatella kuntoutus tätä ajatellen..mennään päivä kerrallaan. Olen niin helpottonut!!! KIITOS..