Pieni joulutauko takana. Sain hyvin tänne vuodatettua sisimpääni, joten sain rauhan.Oli hyvä olla. Uskon, että ensimmäinen askeleeni on tehty, asian käsittely, kivun käsittely. Nyt kun vain oppisi elämään asian kanssa :) Joulu meni hyvin, minulla oli jopa kivutonta aikaa. Kivuttomuus antaa aina toivoa, jos edes hetken miksei pitempäänkin. Ensi kuussa saan hoitosuunnitelman ja asiat rupeaa selviämään..ehkä.

Paino noussut valtavasti. Sain tammikuusta-kesäkuuhun kuntoutuksen ohella painoa pois 9kg ja kunto kasvoi hyvin, oli hyvä olla. Elokuussa kun vointi romahti, kiloja tullut takaisin yli 10kg! Paino ollut aina minulle erittäin arka asia, joten tässä tilanteessa sekin yksi murheengryyni lisää. Olen todella herkästi lihoava ihmistyyppi  ja nyt kun on selkäongelma, ylipainoa ei saisi olla yhtään. siksi olen hyvin tarkka, paino indeksini on nyt jotain  27 eli se on liikaa eikä ainakaan saa nousta yhtään. Stressi, kipu, välinpitämättömyys, liikunnan loppuminen ja tässä nyt lopputulos. Yritän kuitenkin nostaa päätä ylös enkä vaipua epätoivoon, en luovuta. Pitää kuitenkin ymmärtää, että ei pelkkä kuminauha jumppa nyt riitä, vaan tuo ylipaino pitää saada pois. Joten juuri osuvasti  silmiini osui diettiohjelma liikuntarajoitteiselle ja 6 viikon strattiohjelma alkaa sitten 5.1. Hieman pelottaa tuo täysi säännöllisyys, en ole puottanut painoa 14 vuoteen sillä tavalla, että olisin noudattanut orjallisesti jotain tiettyä ohjetta, luopunut konkreettisesti joistain, mutta nyt on semmoinen tunne, että nyt pitää ottaa järeet keinot käyttöön. Uskon, että saan hyvän pohjan terveellisen ruokavalioon ja näen todellisuuden ruokamäärissä, kun liikuntaa ei ole sillätavalla kuin ennen. Kirjoitan painonpudotuksestani täällä. Se on osa kuntoutustani. E halua loukata ketään mielipiteelläni, mutta mielestäni monella selkävaivasella unohtuu kuntoutuksessa tuo paino, joka todella herkästi nousee kivun ja liikkumattomuuden vuoksi. 

Tämä vuosi on ollut puoliksi hyvä puoliksi suuntaa muuttava. Kiitollinen kuitenkin jokaisesta päivästä.Toivon moneen asiaan löytyvän ratkaisun ensivuonna. Toivon, että saan voimaa  ja opin elämään kivun kanssa ja kuntoutukseni lähtisi hyvin etenemään. Mitä ikinä elämä eteeni tuokaan, toivon selviytyvän niistä, tahdonvoimani on suuri.Kiitos korkeuksiin kiitos enkeleille <3