Mulle on sanottu joskus kauan sitten, että mun elämässä ei voi tapahtua mitään ilman mutkia.Se on totta.Jokainen asia säätää omalla tavallaan. Ei sillä , etteikö mun elämässä ole tapahtunut hyvää, toki paljon hyvää. Mulla on kolme tytärtä 17 yhteistä vuotta mieheni kanssa, ystäviä, kavereita ja läheiset välit perheen kanssa. Kolme ja puolivuotta sitten elämässäni aukesi uusia sivuja. Asuimme paikkakunnalla, jossa en voinut hyvin ja aikamme sielä oli hyvin epäonnista taloudellisesti ja silloinen työpaikkani vei minulta voimat henkisesti täysin ja lapsuuden ajan migreeni muutti muotoaan sarjoittaiseksi, eli kipu oli  välillä melkein järjen vievä. Asiat kuitenkin tuntui pikkuhiljaa loksahtelevan paikoilleen, kun talomme meni kaupaksi, sain siirron työpaikalta ja pääsimme muuttamaan kaupunkiin ja sitä myöten myös mirgeenini hellitti. Ettei ihan kaikki oisi leikiten käynyt, menetin hyvin rakkaan ja läheisen ihmisen juuri muutto viikollamme. Oli se suuri muutoksen aika elämässä, mutta siitä selvittiin. :) viihdyin uuudessa työpaikassani oikein hyvin ja sain nopeasti uusia ihmissuhteita ympärilleni. Oli ihana nähdä, kuinka lapseni sopeutui koulun vaihdokseen ja muutenkin tuntui pitkästä aikaa hyvältä. Vuoden päästä muutostamme  sattui täysin harmittomalta vaikuttava peräänajokolari. Risteysalueella tapahtui meidän auton edessä äkkijarrutus, johon me kerettiin reagoida, mutta meidän takana oleva auto ei, vaan ajoi suoraan meidän peräämme. Satuin juuri olemaan pienessä etukumarassa, kun jysähti ja retkautin itseni vasten penkkiä ja siinä hetkessä tunsin viiltävän kivun lapaluiden kohdalla ja sanoin " nyt sattu ja pahasti " siitä hetkestä minun elämäni muuttui, vaikka vielä ensiavussa , kun lääkäri sanoi, että " ei murtumaa, buranaa ja lepoa ja hierontaa" ajattelin , että ei tässä mitään tapahtunutkaan. ..no olin väärässä. En ollut aikasemmin koskaan kärsinyt yläselkä, niska-hartiavaivoista ja fyysistä työtä olin tehnyt kymmenisen vuotta. Aluksi luultiin vaan, että on lihaskramppia ja tulehdusta ja sillä sitä hoidettiin, lukuisia käyntejä fysioteraupetilla, mutta ei oikein helpottanutkaan, vaan kipu levisi yläselästä vasempaan käteen jossa, muutama kuukausi kolarin jälkeen kipu muuttui hermosäryksi. Röntgenkuvassa ei näkynyt mitään, eikä kaularangan magneettikuvassakaan löytynyt selitystä hermosärkyyn.Rintarankaa ei pyynnöistäni huolimatta kuvattu mangeetilla , vaikka kipu siinä oli mielestäni koko ajan hyvin hallitsevan outoa.Minulle sanottin aina ,että sielä ei voi olla mitään, se on vain lihasjumia ja nikamalukkoa. Crps-oireyhtymäksi tuo käden hermokipu diagnosoitiin ja sitä kesti yhtäjaksoisesti puolivuotta. Olin täysin työkyvytön. Vasen käteni muuttui minulle täysin vieraaksi, koska en kärinyt sitä käyttää, lääkitys oli kova. rintarangassa oleva kipu rauhottui, koska en tehnyt mitään, mutta oli hyvin kosketusarka ja tunsin sen kuitenkin olevan läsnä koko ajan. Hermosärky loppui yhtä`äkkiä ja sen jälkeen alkoi kova kuntoutus käden voiman saamiseksi ja ensi kertaa vuoteen rupesi tuntumaan jo, että tämä on voitettavissa ja työhön paluukin voisi olla jo totta.Vakuutusyhtiö ilmoitti kolmen kuukauden jälkeen, että minun vammani ei johdu kolarista enään , vaikka olivat alusta asti olleet koko ajan hyvin samanlaiset.Valitin ja sain 3kk lisäaikaa, sen jälkeen kuulemma kaikki johtui iästäni, niin olinhan minä 33-vuotias. Pääsin 1,5 vuotta kolarin jälkeen palamaan töihin, takana oli kymmeniä fysioteraupetti käyntejä sekä kirokpraktikkakäyntejä. aloitin myös kuntosalilla ohjatun kuntoutuksen ja jumpat ja lenkit kotona. Hermosärky oli saanut minulle suuren pelon kivusta, vaikka luulin jo migreenin myöten turtuvan kipuun, mutta jotenkin se oli hyvin alistavaa ja se kuinka se vei minun käteni, niin ettei pahimmillaan edes aivoni tunnistanut kättäni, vaan minun piti ensin näyttää joku asia toisella kädellä ja sitten yrittää tehdä se kipeällä kädellä. Pitkä sairaslomajakso oli hyvin raskas henkisesti, taistoa koko ajan henkisen hyvinvoinnin tasolla ja se kuinka paljon se vaikutti taloudellisesti ei ainakaan yhtään helpottanut asiaa. Töihin paluu oli mieletöntä :)  nautin jokaisesta hetkestä töissä ja liikkumisesta tuli voimavarani kaikkeen. Oli mieletöntä nähdä kuinka sain pikkuhiljaa lihakseni kuntoon  ja lihasvoimani takaisin. rintarankani muistutti koko ajan olemassaolostaan, mutta se pysyi aisoissa, kun tiesin mitä  pystyn ja en pysty tekemään. Vuosi meni suhkot hyvin. Ei yhtään sairaslomapäivää kolarivammani vuoksi ja jotenkin jo uskalsin ajatella, että  takapakkia ei voi tulla. Kesä oli hyvin hektinen töissä, kiirettä riitti ja ehkä hieman jouduin ylisuorituksiin, vaikka yritinkin kuunnella kehoa. Yhtenä päivänä , kun seisoskelin, tunsin aivan yllättäen samanlaisen vihlasun  ja samassa kohdassa kuin kolarissa. Ensimmäinen reaktio, oli se, että tajusin heti, että nyt ei ole kaikki normaalisti. Siitä meni hetki, olisi kuin noidannuoli olisi iskenyt ylärankaan ja menin parissa päivässä todella kipeään  ja huonoon kuntoon. Alussa luulin ja lääkärikin luuli,  että kyse on vain tulehduksesta ja lihasjumista yms.. ja menee ohi levolla ja lääkkeillä.aika kului 2 vikkoa-4viikkoa-6viikkoa ja mitään helpotusta ei tapahtunut, vaikka rasitusta ei ollut. Tajusin, että nyt ei ole ihan jumista kiinni.Rintarankani oireili todella kivuliaasti, kipu säteili ylös niskaan ja sitä kautta hermojuuriin hampaisiin ja rintarangasta  sivuille , vasempaan kainaloon ja käteen. Oli kuin olisi ollut todella kireät rintsikat päällä koko ajan, välillä tuntu että hengittäminenkin on vaikeaa. Missään asennossa ei ollut hyvä olla.Särky vain levisi ja lääkitys tuntui aivan turhalta kun kipu oli kovaa. Nyt siitä on 3kk, edelleen olen todella kipeä.Oireet voimistuu koko ajan , mutta viimein olen saanut lähetteen rintarangan mangeettikuvaan.En kärsi liikkua, joten kuntoni ja liikkumiseni on romahtanut täysin. Tärähdyskipu on kaikista pahinta ja lääkärin tutkiessa pariviikkoa sitten taputtaessa kovasti ylärankaani on oireeni muuttunut tradikaalisesti leviten alas kylkiin. Tässä oli hieman pohjustus tähän kaikkeen. Netistä löytyy hyvin vähän tietoa rintarangan oireista, suurimmaksi osaksi ne on vain lihasjumia tai nikamalukkoa.En usko  enään omalla kohdallani siihen. Saan pitää mieleni virkeänä, joka päivä, että en sorru henkisesti. Talous romahti sairaslomani myötä ihan totaalisesti, koska oli jo pitkä tausta viimekerran sairasloman takia takana. Se,että tiedän tämän kaiken johtuvan siitä kolarista, johon olin täysin syytön , istuin vain väärässä paikassa väärään aikaan ja silti myös maksan tästä kaikesta  terveydellläni myös rahallisesti.Tahdon uskoa kuitenkin , että kyllä ne asiat järjestyy.Enkelit auttavat minua siinä <3